lauantai 28. helmikuuta 2009

ARCHONEIDEN UNITODELLISUUDESTA




OMAA TAUSTAANI UFOILMIÖÖN

En itse ennen abduktioksi luettavaa kokemusta ollut poikkeavan kiinnostunut ufoista. Olen aina pitänyt itseäni skeptikkona. Toki salaiset kansiot olivat suosikkisarjani 90-luvulla. Olin tämän innoittamana jopa ostanut ufoaiheeseen liittyviä kirjoja kymmenkunta kappaletta. Ne kertoivat vaikeasti lähestyttävästä ilmiöstä. Jotkut tarinat vaikuttivat todella uskottaville, viitaten siihen, että poikkeavia asioita oli tapahtunut.

Tiettävästi ensimmäinen abduktioni tapahtui 3. Marraskuuta 2001 Helsingin kaapelitehtaalla Ursan vuosijuhlassa. Tosin kyseisestä tapahtumasta en muista paljoakaan. Itse asiassa vuosiin en muistanut siitä mitään. Vasta 2004 tammikuussa mieleen palautui seikkoja avaruusolentojen kohtaamisesta. Luonnollisesti kauhistuin muistamaani, ja halusin löytää selityksiä.

Perehdyin abduktioilmiöön kirjallisista lähteistä, joissa se kuvattiin säännönmukaisesti erikoiseksi ja oudoksi. Oli tapauksia, jossa kohde oli abduktoitu lentokentältä ihmismassojen keskeltä. Lisäksi abduktioihin tuntui liittyvän muuntuneita tietoisuudenkokemuksia, sekä parapsyykkisiä ilmiöitä. Abduktion seurauksena ihmisillä esiintyi pääsääntöisesti mielenterveyden ongelmia. Useimmiten tätä voitiin kuvata määreellä PTSD, Post-traumaattinen stressioireyhtymä.

Helmikuussa 2004 koin varsinaisen abduktion, jonka pystyin muistamaan melko lailla kokonaisena.

Abduktioni selvittämisessä korvaamattomiksi osoittautuivat Karla Turnerin kirjoitukset ilmiöstä. Huomasin, että kokemukseni oli MILABs, eli sotilasabduktio. Tämä olivat jokseenkin tavallisia USA:ssa. Turner oli kirjoittanut kirjan Taken, jossa hän haastatteli kahdeksaa sotilasabduktion kokenutta naista. Hän oli tutkinut muitakin tapauksia, ja itse useiden abduktioiden uhri perheineen.

Avaruusolentoihin suhtaudutaan yleensä positiivisesti nykypäivän ufologiassa. Monet ihmiset ovat omaksuneet New Age-tyyppisiä käsityksiä liittyen ufoihin. Kokemukseni on ristiriidassa näiden käsitysten kanssa. Huomasin, että monet ihmiset Lautsiassa pitämässäni luennossa eivät pitäneet kuulemastaan. Minulle itselleni asia on kuitenkin totta, ja siksi siitä on helppo puhua.

Nyt helmikuussa 2009 olen saanut etäisyyttä tapahtumiin. Itse olen Suomessa jo kohdannut monia, joilla on samantyyppisiä kokemuksia. Olen varma siitä, että totuus ufoista, ja niiden takana olevista ilmiöistä on vapauttava ja riemullinen. Toisaalta on olemassa oikeita pahuuteen nojaavia voimia, ainakin toistaiseksi. Tämän pahuuden on suurin ihmetystäni herättänyt asia. Sekä pahuuden voimien käyttämä suuri valta.

MIKSI GNOSTILAINEN TEORIA AVARUUSOLENNOISTA ON PÄTEVIN?

Neljän vuoden aikana olen kahlannut läpi kaikki merkittävimmät teoriat ufojen ja muukalaisten olemassaolosta. Nykyään, ehkä viime vuosina kaikki merkittävimmät ufoauktoriteetit ovat päätyneet johtopäätökseen, että ufoja on, ja ne edustavat älyllistä ohjausta.

Toki itselleni, humanoideja tavanneena asia on itsestään selvä. Olen suhtautunut alusta saakka skeptisesti siihen, että humanoidit edustaisivat toista sivilisaatiota. Tästä tosin liikkuu huhuja ja disinformaatiota.Koska itse olen tavannut humanoideja, jotka olivat ainakin joskus olleet ihmisiä, lähden tästä premissistä liikkeelle.

Toisen sivilisaation vierailuun liittyvät loogiset ongelmat ovat mielestäni ylitsepääsemättömiä. Pikenmikin on selviä todisteita siitä, että ”muukalaiset” eivät ole muukalaisia, vaan erottamaton osa ihmiskunnan historiaa sen kaikissa vaiheissa.
Teesini avaruusolennoista lähteekin siitä, että ne liittyvät ihmisyyden olemassaoloon elämän jälkeen jollakin metafyysisellä tavalla. Muukalaisten olemassaolo liittyy ihymisten olemassaoloon.

Tapaamani avaruusolennot esittelivät itsensä minulle ”illuminatin ihmisinä”. Illuminatismi tarkoittaa tuonpuolista sallimusta ja ohjausta maallisen taipaleen varrella. Toki tästä pääsevät vain nauttimaan harvat ja valitut, ja varsinainen ihmiskunnan valtaa käyttävä eliitti valikoidaan tuntemattomien kriteerien perusteella.

Kokemuksieni perusteella olen varma, että illuminismi on nykyisen psykoottiseksi kuvattavan maailmankuvan takana. Nykyinen maailmankuva lähtee siitä, että ihminen on eläimeen verrattavissa oleva evoluution poikkeus. Tämän käsityksen mukaan ihmisyyteen kuuluu luonnollisena osana pahuus, sen eri muodoissa.

Tämä ei kuitenkaan ole totuus. Illuminismi käyttää myös tiedettä vallan välineenä inhimillisen totuuden tukahduttamiseksi. Tieteelliset totuudet osoittautuvat ajan kuluessa yksi toisensa jälkeen vedätyksiksi. Näin historia opettaa.

En tiedä, enkä ole varma gnostilaisista totuuksista. Mutta ääni sisälläni, ja intuitioni sanovat minulle niin. En usko gnostilaisuuteen enkä ole uskovainen. En palvo jumalia enkä usko niihin. Pidän uskontoja vallan käytön välineinä kuten monet muutkin, taas historiaan viitaten.

Kertaan seuraavaksi setiläiseen gnostilaisuuteen liittyviä käsityksiä, kuten John L. Lash on niitä välittänyt eteenpäin.


ARCHONEIDEN UNISTA ELI MITÄ REAALIMAAILMA OIKEASTI ON

Archons on kreikkaa tarkoittaen valtiasta tai olentoa gnostilaisessa mythoksessa. Käsite kuvaa tietynlaista kosmista olentoa. Kantasana tarkoittaa myös ensimmäistä, aivan alussa olevaa. Käsite viittaa olentojen väliaikaiseen valta-asemaan ihmiskunnan salaisina, ja todellisina johtajina.

Gnostilaisuus lähtee siitä, että Archonit ilmestyivät ennen aurinkokunnan syntyä. Ne olivat jumalallisen olennon, Sofian luomuksia. Jumalallinen Sofia eli viisaus oli osa Jumalaa. Mythoksen mukaan Sofia loi ensiksi Jaldabaothin, joka loi muut Archonit. Jaldabaoth kuvataan leijonankasvoiseksi käärmeeksi. Sofia huomasi luomiensa olentojen olevan pahoja, ja itki katkerasti anteeksiantoa luojajumalalta.

Gnostilaisuus kuvaa Archoneita epäorgaanisina olentoina, jotka asuttavat aurinkokuntaa, mutta eivät maata.

Nag Hammadi-aineisto käsittelee ihminen-archon välisiä kontakteja extraterrestiaalien kohtaamisina. Aineistosta n. 20 % käsittelee tätä aihetta.
Koptisten tekstien mukaan Archonit ovat ihmisille maanulkoisia, psyykkisiä tunkeilijoita tietoisuuden tasolla.

Ne eivät halua, tai voi valloittaa maapalloa itselleen. Archoneilla on tosin tavoite turmella ihmismielet interdimentionaalisin tavoin. Vallankäyttö on totaalista, ja luonteeltaan psyykkistä yksilötasolla sekä kollektiivisesti.

Yhtäläisyydet "harmaisiin muukalaisiin", nykyajan abduktioilmiöihin sekä ufoloreen ovat ilmeiset. Koptiset tekstit selittävät mielestäni melko tyhjentävästi harmaiden olemassaolon metafyysisen tarkoituksen, ja ne on syytä ottaa vakavasti.

Gnostilaiset suhtautuivat Archoneihin mitä suurimmalla vakavuudella, ja varoittivat näistä olennoista. Heidän mielestään ne vaaransivat ihmiskunnan olemassaolon, koska johdattivat ihmisiä harhaan oikeanlaisesta elämästä. Archonit ovat vääristyneitä olentoja, ja vääristävät meitä kahdella tavalla.

Ne ovat väärän informaation tuottajia. Lisäksi ne pyrkivät matkimaan todellisuutta luomalla simulaatioita eli jäljitelmiä todellisuuden rakenteista. Tätä kutsutaan nimellä HAL eli matkiminen. Toiminta liittyy vallankäyttöön.

Kyse on alistussuhteesta ihmiskuntaa kohtaan. Myös yksi Archoniden tavoitteita on kiinnittyä kiinni ihmisiin toimien "mieliloisina". Niiden olemassaolo saa tarkoitusta tästä toiminnasta. Archonit on käsitettävä demonisiksi, tai saatanallisiksi voimiksi ihmisen kannalta.

John Lashin mukaan muinaisilla gnostikoilla oli takanaan tuhansien vuosien mietiskely- ja shamaaniperinne. Gnostilaiset olivat parapsykologeja, jotka kykenivät kokemaan rinnakkaisulottuvuuksia, ja tutkimaan muita maailmoja, kuten myös menemään ajassa taaksepäin tietoisuuden tasolla. Taitojensa avulla he tulivat tietoisiksi Archoneista, ja heidän toiminnastaan.

Gnostilainen mythos kertoo. että Archonit haluaisivat syntyä ihmisiksi, mutta eivät siihen kykene. Niiden tavoite on siten valloittaa ihmisen psyyke kollektiivisesti, ja asua ihmisen mielen kautta. Archonilaiseksi muuttuminen tarkoittaa ihmisyyden robotoitumista, mekanoitumista, zombiemaistumista.

Ihmiskulttuurit, ja erityisesti historia voidaan käsittää Archoneiden unina, oikealle ihmisyydelle vieraina asioina. Ihmiskunnan historia voidaan käsittää meitä johtavien ulkoisten voimien luomana simulaationa. Ihminen itse ei siten olisi vastuussa historian aikana tapahtuneista vääryyksistä ja rikoksista. Nämä olisivat alkujaan lähtöisin Archoneista, jotka kollektiivisen mielenhallinnan avulla ohjaavat historian tapahtumia, sekä saavat ihmisen luulemaan, että pahuus on hänestä itsestään lähtöisin.

Yhteiskunnan instituutiot ovat siten Archoneiden luomia ja ylläpitämiä. Ihminen elää Matrix-elokuvasta tutunlaisessa verkossa, jossa vauvasta vaariin häneen tuodaan ulkoapäin vääristynyt Archonistinen kulttuuri. Tätä kutsutaan myös sivistykseksi. Sivistys voidaan nähdä olevan ristiriidassa totuuden tai totuudellisuuden kanssa. Samaa voidaan sanoa myös tieteestä, joka on Archonistinen kokonaisuus. Se on todellisuuden jäsentämisen reduktiivisella ja mekanistisella tavalla. Tällöin totuus häviää.

Kuitenkin todellinen ihmisyys on luonnon kanssa sopusoinnussa elämistä, johon ei kuulu inhimilliseksi pahuudeksi kutsumamme asiat. Luonnolliseen elämisen muotoon eivät liity materialistiset asiat, kuten raha, valta tai ihmissuhteiden seksualisointi.

Todellisuudessa mämä asiat ovat pahuutta, joka on tuotu meihin ulkoa päin. Tämä on unohtunut vuosituhansien kuluessa Archoneiden agendan edistyessä.

Gnostilaisten kirjoitusten mukaan Archoneiden tärkein motiivi toimintaansa on niinkin järjetön asia kuin kateus. Archonit nimittäin huomasivat heti ihmisten ilmeistyttyä, että meidän olemuksensa oli heitä korkeampi. Heidän kannaltaan me elämme paratiisissa, ja he ovat ikuisesti sen ulkopuolella.

Archoneiden tavoitteena voidaan nähdä olevan paratiisin muuttaminen helvetiksi pelon ja alistamisen avulla.

Toinen motiivi on se, että ne ovat järjettömiä. Ihmisen on ehkä hyvin vaikea ymmärtää tällaista irrationaalista järjettömyyttä. Archoneiden suunnitelma on rikkoa ja häiritä inhimillistä elämää. Ihmisten pelokkuus ja hämmentyneisyys ruokkivat niitä. Archonit ovat luonnostaan myös temppuilijoita. Niitä kiehtoo muiden mielellä pelleileminen ja leikkiminen, puijaaminen ja kosminen testaus.

John Lash spekuloi, että Archoneiden merkitys kosmisessa kentässä olisi huolehtia sen osan poistamisesta, joka ei osaa pitää huolta omasta tietoisuudestaan. Lash kertoo, että gnostilaisissa teksteissä kerrotaan sielun jumalallisesta kipinästä, NOUS:ista, jonka Jumala on antanut ihmisille erotukseksi Archoneista. NOUS:in käsite on tärkeä ihmisen yrittäessä ymmärtää omaa alkuperäänsä, joka on suoraan taivaallisesta isästä tai Jumalasta johdettu.

MITÄ TULISI TEHDÄ?

Vastaus on melko tarkkaan, ei juuri mitään. Materialistiseen maailmaan tulisi suhtautua kriittisesti. Itse olen valinnut sen tien, että vetäydyin pois työelämän rasitteista.

On huomattava, että populaarikulttuuri on erityisen vahingollista ihmismielelle eteenkin, jos vielä omistaa ihmisyyteen liittyvät luontaisen herkkyyden. Monien ihmisten pinnallisuus on vahingollista, ja tällaisten ihmisten seurasta tulisi päästä eroon. He ovat menetettyjä sieluja.

On myös huomattava, että Archoneiden valta maailmassa on totaalista. Sitä vastaan ei toistaiseksi voi taistella voitokkaasti. Sitä kuitenkin voi, ja pitää vastustaa.

Markkina-ajattelu, ihmisyyden arvottaminen ja pohjaton hedonismi ovat tämän lohikäärmeen pää, joka tulisi katkaista.


Luettavaa: John Lamb Lash, Not In His Image